Syndikointi22 Heinä 2008
Haluan käydä läpi tässä artikkelissani takaiskujen käsittelyä.
Pelissä tulee tappioita ja takaiskumaaleja. Kun maalivahdeille tehdään maali pelissä tai harjoituksissa, niin reagoimistapoja on yhtä monta kuin on maalivahtejakin. Toki kaikki reagoiminen ei näy esim. katsomoon. Monet maalivahdit turhautuvat päästetyn maalin jälkeen ja osoittavat vihan tunteita. Heidän mielensä ja focuksensa jää pyörimään päästettyyn maaliin. He paiskovat mailojaan ja pahimmassa tapauksessa rikkovat varusteitaan; esim. mailan maalin kehyksiin. Heidän masennuksensa näkyy heidän elehtimisessään. Toki joku voi vain puistella päätään tai laskea katseensa alas häpeän tunteesta. Osa syyllistyy huutamaan pelikavereilleen. Edellä mainitusta suurin osa on negatiivista reagoimista, ja siitä ei ole mitään hyötyä. Itse asiassa siitä on mieluummin haittaa. Kaikki hallissa: Katsojat, omat pelaajat ja vastustajat näkevät kaiken tämän. Reagoiminen tietysti vaikuttaa näihin kaikkiin tahoihin, kuhunkin omalla tavallaan. Omaan joukkueeseen se vaikuttaa sillä tavalla, että joukkueen pelaaminen, etenkin omalla puolustusalueella saattaa muuttua. Se saattaa vaikuttaa pelikavereiden ns. pelihuumoriin tai fiilikseen, kun he näkevät oman maalivahtinsa turhautuvan. He saattavat jopa menettää sen hetkisen luottamuksensa maalivahtiinsa ja jopa itseensä. Samaan aikaan vastustajan joukkue saa ns. lisää virtaa ja fiilistä. He tuntevat, että he ovat henkisesti niskan päällä, tai ainakin he saattavat luulla niin. Toiseksi maalivahdin itsensä kannalta voi käydä niin, että turhautumisensa ja vihansa vuoksi hän ikään kuin putoaa pelistä, jossa hänen koko keskittymisensä tulisi olla; siinä hetkessä. Jos maalivahti keskittyy epäonnistumiseen, niin hänen mielensä on järkkynyt, ja se on epävakaassa tilassa. Paha juttu. Hän ei todellakaan keskity oikeisiin asioihin eikä siihen hetkeen. Hän ei ole kylmän viileä ja keskittynyt. Hänen mielensä ja kehonsa eivät ole tasapainossa, mikä olisi mentaalisesti kaiken a ja o.
Näihin edellä mainittuihin seikkoihin vedoten onkin hyvin helppo todeta, että maalivahdin reagoimisella voi olla todella merkittävät vaikutukset esim. yksittäisen pelin lopputulokseen, miksei myös hiukan laajempiakin vaikutuksia esim. maalivahdin uraan ja sen kehitykseen. En väitä, että yksittäinen tapaus voi vaikuttaa kovin paljon, mutta jatkuvana vaikutukset eivät voi olla hyvät. (Muista Tommy Salo vs. Valko-Venäjä) Siksi onkin erittäin tärkeää, että maalivahti oppiin käsittelemään takaiskuja, olivat ne sitten minkälaisia tahansa, oikealla tavalla. Kannattaa todella pyrkiä oppimaan tämä tärkeä taito.
Tämän päivän jääkiekossa tehdään vielä onneksi maaleja, ja ne kuuluvat pelin luonteeseen. Täytyy todeta, että maalivahdin on tosi helppo ottaa maali omalle kontolleen ja tuntea syyllisyyttä joukkueensa edessä, etenkin jos joukkuekin romahtaa samalla, tai tulee paha tappio.Moni maalivahti pelkääkin tällaista tilannetta ja saattaa nähdä painajaisia tapahtumasta.
No mikä sitten lääkkeeksi?
Vaikkei tämän päivän jääkiekkoilussa, ei ainakaan Suomessa, ole mentaalivalmentajaa käden ulottuvilla, joka opettaisi esim. käsittelemään takaiskuja, niin silti teistä jokainen voisi omatoimisesti ajatella asiaa ja alkaa opettelemaan oikeanlaista reagoimista, niin fyysisesti kuin henkisestikin. (En kuitenkaan väitä, että minun tapani on ainoa oikea tapa.)
Ensimmäinen askel voisi olla se, että maalivahti tunnustaa sen, että hänellekin voidaan tehdä maali, ja hän ei todellakaan ole täydellinen, vaikka voi siihen mielessään pyrkiäkin. Eli ei tarvitse keskittyä pelaamaan täydellistä peliä, vaan tekemään sen, mikä tarvitaan siihen, että oma joukkue voittaa. Vaikka peli päättyisi 10-9 voittoon, niin siitäkin pitäisi pystyä tuntemaan mielihyvää, vaikka peli ei varmaan ihan täydellinen ole ollut. Tuskin muukaan joukkue on tässä tapauksessa onnistunut ihan sata. Mutta voitto on kuitenkin aina voitto. Siitähän jääkiekossa pelataan. Niin kuin äsken mainitsin, niin tuskin 9:n päästetyn maalin jälkeen maalivahti kovin paljon tuulettelee onnistumistaan. Näin ei tarvitse ollakaan. Ajatus kääntyy varmaan ensimmäiseksi tilastoihin. Päästettyjen maalien keskiarvo nousee ja torjuntaprosentti laskee. On kuitenkin tärkeää, että maalivahti ei jää moista asiaa märehtimään kovin pitkäksi aikaa. Tulee uusia pelejä, joissa voi taas tehdä parhaansa auttaakseen itseään ja joukkuettaan. Tällainen positiivinen asennoituminen ruokkii onnistumisia tulevaisuudessa ja tuottaa voittoja; se on ihan varma.
Miten sitten reagoida, kun verkko takana on heilahtanut vastustajan kiekon siihen osuttua; sisäpuolelle?
Kun vastustaja on tehnyt maalin, maalivahdin tulee käsitellä maalia asiana; objektiivisesti, ei henkisesti.Hänen tulee ehkä miettiä sitä, miten olisi pystynyt pelaamaan tilanteen paremmin? Sillä tavalla negatiivinen kokemus muodostuu myös oppimistilanteeksi. Oikeastaan tällainen tilanne opettaa kaikista eniten, jos siihen osaa suhtautua oikein. Väittäisin, että tällaista tilannetta ei voi jättää käyttämättä, vaikka tämä kuulostaa suorastaan kornilta. No, miettikääpä! Näinhän se on; oppia ikä kaikki.
Tuossa tilanteessa voi sulkea silmänsä, ja käydä visualisoinnin avulla tilanteen uudelleen läpi niin, että maalivahti tekee tilanteessa oikean ratkaisun oikeaan aikaan.
Olettaen, että siihen on hetki aikaa. Väitän edelleen, että maalivahti, joka näin kykenee tekemään, on hyvin vahvoilla mentaalisesti. Tämän jälkeen maalivahdin voi taas antaa palaa täysillä, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.Takaiskun märehtiminen vain vahingoittaa maalivahdin ja oman joukkueen peliä. Maalin päästäminen on siis vain oppimistapahtuma, ei muuta. Kokeilkaa toteuttaa tätä tapaa itse pelissä tai vaikkapa harjoituksissa, niin huomaatte, että ei siitä ainakaan haittaa ole, päinvastoin. Tuossa tilanteessa on ihan turhaa miettiä sitä, mitä esim. valmentaja, omat pelaajat, katsojat, vastustajat tai oma perhe ajattelee. Valmentajille haluan sanoa myös jotain tästä tilanteesta. Pidä tunteesi piilossa siinä hetkessä. Säästä palautteesi pelin jälkeiseen aikaan. Valmentajan ei kannata alkaa käydä läpi maalia tunteen palolla ja näyttää turhautumista tai vihaa. Maalivahtia tuskin pystyy motivoimaan haukkumalla ja huutamalla. Se ei auta maalivahtia pennin vertaa. Se vain heikentää maalivahdin itsetuntoa ja keskittymistä.
Johtopäätöksenä mainitsen vielä pääkohdat, toivottavasti
ymmärrettävästä tekstistä:
Pelissä tulee tappioita ja takaiskumaaleja. Kun maalivahdeille tehdään maali pelissä tai harjoituksissa, niin reagoimistapoja on yhtä monta kuin on maalivahtejakin. Toki kaikki reagoiminen ei näy esim. katsomoon. Monet maalivahdit turhautuvat päästetyn maalin jälkeen ja osoittavat vihan tunteita. Heidän mielensä ja focuksensa jää pyörimään päästettyyn maaliin. He paiskovat mailojaan ja pahimmassa tapauksessa rikkovat varusteitaan; esim. mailan maalin kehyksiin. Heidän masennuksensa näkyy heidän elehtimisessään. Toki joku voi vain puistella päätään tai laskea katseensa alas häpeän tunteesta. Osa syyllistyy huutamaan pelikavereilleen. Edellä mainitusta suurin osa on negatiivista reagoimista, ja siitä ei ole mitään hyötyä. Itse asiassa siitä on mieluummin haittaa. Kaikki hallissa: Katsojat, omat pelaajat ja vastustajat näkevät kaiken tämän. Reagoiminen tietysti vaikuttaa näihin kaikkiin tahoihin, kuhunkin omalla tavallaan. Omaan joukkueeseen se vaikuttaa sillä tavalla, että joukkueen pelaaminen, etenkin omalla puolustusalueella saattaa muuttua. Se saattaa vaikuttaa pelikavereiden ns. pelihuumoriin tai fiilikseen, kun he näkevät oman maalivahtinsa turhautuvan. He saattavat jopa menettää sen hetkisen luottamuksensa maalivahtiinsa ja jopa itseensä. Samaan aikaan vastustajan joukkue saa ns. lisää virtaa ja fiilistä. He tuntevat, että he ovat henkisesti niskan päällä, tai ainakin he saattavat luulla niin. Toiseksi maalivahdin itsensä kannalta voi käydä niin, että turhautumisensa ja vihansa vuoksi hän ikään kuin putoaa pelistä, jossa hänen koko keskittymisensä tulisi olla; siinä hetkessä. Jos maalivahti keskittyy epäonnistumiseen, niin hänen mielensä on järkkynyt, ja se on epävakaassa tilassa. Paha juttu. Hän ei todellakaan keskity oikeisiin asioihin eikä siihen hetkeen. Hän ei ole kylmän viileä ja keskittynyt. Hänen mielensä ja kehonsa eivät ole tasapainossa, mikä olisi mentaalisesti kaiken a ja o.
Näihin edellä mainittuihin seikkoihin vedoten onkin hyvin helppo todeta, että maalivahdin reagoimisella voi olla todella merkittävät vaikutukset esim. yksittäisen pelin lopputulokseen, miksei myös hiukan laajempiakin vaikutuksia esim. maalivahdin uraan ja sen kehitykseen. En väitä, että yksittäinen tapaus voi vaikuttaa kovin paljon, mutta jatkuvana vaikutukset eivät voi olla hyvät. (Muista Tommy Salo vs. Valko-Venäjä) Siksi onkin erittäin tärkeää, että maalivahti oppiin käsittelemään takaiskuja, olivat ne sitten minkälaisia tahansa, oikealla tavalla. Kannattaa todella pyrkiä oppimaan tämä tärkeä taito.
Tämän päivän jääkiekossa tehdään vielä onneksi maaleja, ja ne kuuluvat pelin luonteeseen. Täytyy todeta, että maalivahdin on tosi helppo ottaa maali omalle kontolleen ja tuntea syyllisyyttä joukkueensa edessä, etenkin jos joukkuekin romahtaa samalla, tai tulee paha tappio.Moni maalivahti pelkääkin tällaista tilannetta ja saattaa nähdä painajaisia tapahtumasta.
No mikä sitten lääkkeeksi?
Vaikkei tämän päivän jääkiekkoilussa, ei ainakaan Suomessa, ole mentaalivalmentajaa käden ulottuvilla, joka opettaisi esim. käsittelemään takaiskuja, niin silti teistä jokainen voisi omatoimisesti ajatella asiaa ja alkaa opettelemaan oikeanlaista reagoimista, niin fyysisesti kuin henkisestikin. (En kuitenkaan väitä, että minun tapani on ainoa oikea tapa.)
Ensimmäinen askel voisi olla se, että maalivahti tunnustaa sen, että hänellekin voidaan tehdä maali, ja hän ei todellakaan ole täydellinen, vaikka voi siihen mielessään pyrkiäkin. Eli ei tarvitse keskittyä pelaamaan täydellistä peliä, vaan tekemään sen, mikä tarvitaan siihen, että oma joukkue voittaa. Vaikka peli päättyisi 10-9 voittoon, niin siitäkin pitäisi pystyä tuntemaan mielihyvää, vaikka peli ei varmaan ihan täydellinen ole ollut. Tuskin muukaan joukkue on tässä tapauksessa onnistunut ihan sata. Mutta voitto on kuitenkin aina voitto. Siitähän jääkiekossa pelataan. Niin kuin äsken mainitsin, niin tuskin 9:n päästetyn maalin jälkeen maalivahti kovin paljon tuulettelee onnistumistaan. Näin ei tarvitse ollakaan. Ajatus kääntyy varmaan ensimmäiseksi tilastoihin. Päästettyjen maalien keskiarvo nousee ja torjuntaprosentti laskee. On kuitenkin tärkeää, että maalivahti ei jää moista asiaa märehtimään kovin pitkäksi aikaa. Tulee uusia pelejä, joissa voi taas tehdä parhaansa auttaakseen itseään ja joukkuettaan. Tällainen positiivinen asennoituminen ruokkii onnistumisia tulevaisuudessa ja tuottaa voittoja; se on ihan varma.
Miten sitten reagoida, kun verkko takana on heilahtanut vastustajan kiekon siihen osuttua; sisäpuolelle?
Kun vastustaja on tehnyt maalin, maalivahdin tulee käsitellä maalia asiana; objektiivisesti, ei henkisesti.Hänen tulee ehkä miettiä sitä, miten olisi pystynyt pelaamaan tilanteen paremmin? Sillä tavalla negatiivinen kokemus muodostuu myös oppimistilanteeksi. Oikeastaan tällainen tilanne opettaa kaikista eniten, jos siihen osaa suhtautua oikein. Väittäisin, että tällaista tilannetta ei voi jättää käyttämättä, vaikka tämä kuulostaa suorastaan kornilta. No, miettikääpä! Näinhän se on; oppia ikä kaikki.
Tuossa tilanteessa voi sulkea silmänsä, ja käydä visualisoinnin avulla tilanteen uudelleen läpi niin, että maalivahti tekee tilanteessa oikean ratkaisun oikeaan aikaan.
Olettaen, että siihen on hetki aikaa. Väitän edelleen, että maalivahti, joka näin kykenee tekemään, on hyvin vahvoilla mentaalisesti. Tämän jälkeen maalivahdin voi taas antaa palaa täysillä, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.Takaiskun märehtiminen vain vahingoittaa maalivahdin ja oman joukkueen peliä. Maalin päästäminen on siis vain oppimistapahtuma, ei muuta. Kokeilkaa toteuttaa tätä tapaa itse pelissä tai vaikkapa harjoituksissa, niin huomaatte, että ei siitä ainakaan haittaa ole, päinvastoin. Tuossa tilanteessa on ihan turhaa miettiä sitä, mitä esim. valmentaja, omat pelaajat, katsojat, vastustajat tai oma perhe ajattelee. Valmentajille haluan sanoa myös jotain tästä tilanteesta. Pidä tunteesi piilossa siinä hetkessä. Säästä palautteesi pelin jälkeiseen aikaan. Valmentajan ei kannata alkaa käydä läpi maalia tunteen palolla ja näyttää turhautumista tai vihaa. Maalivahtia tuskin pystyy motivoimaan haukkumalla ja huutamalla. Se ei auta maalivahtia pennin vertaa. Se vain heikentää maalivahdin itsetuntoa ja keskittymistä.
Johtopäätöksenä mainitsen vielä pääkohdat, toivottavasti
ymmärrettävästä tekstistä:
-
Maalivahdin tulee keskitttää focuksensa ajatuksesta ”pelaan täydellisen pelin” sijaan ”teen kaiken minkä pystyn, auttaakseni joukkuettani voittaamaan” ajatukseen.
-
Maalivahdin tulee hyväksyä päästetyt maalit. Ne kuuluvat pelin luonteeseen.
-
Maalivahdin ei tule reagoida takaiskuun tunteella. Tämä vaikuttaa negatiivisesti omaan joukkueeseen ja positiivisesti vastustajaan.
-
Takaiskumaali tulee käsitellä oppimistapahtumana. Hänen tulee ottaa ”oma hetkensä” silmät sulkien käydäkseen tilanne läpi. Hän tekee visualisoinnissa oikeita asioita oikeaan aikaan ja estää maalin.
Tämän jälkeen annetaan taas palaa täysillä.
-
Koskaan ei tule murehtia sitä, mitä muut ajattelevat (valmentajat, pelikaverit, vastustajat, katsojat, perheenjäsenet jne.).
-
Valmentajan tulee säilyttää positiivinen mieli pelin aikana. Tunne täytyy hallita ja pysyä rauhallisena. Ei valmennusta pelin aikana, ei ainakaan paljon. Päästettyjä maaleja ei kannata selvitellä pelin aikana. Palautteen aika tulee seuraavana päivänä, jolloin tunteet ovat tasaantuneet. Negatiivinen palaute pelin aikana ei auta. Positiivista palautetta voi kyllä mielestäni pelin aikana antaa.
Tässä artikkelissa käsittelemäni asiat ovat tosi vaikeita. Varsinkin, kun en voi väittää, että olisin ammattilainen mentaalivalmennuksessa. Tunnen kaiken kaikkiaan liikkuvani tosi harmaalla alueella puhuessani psyykkisistä asioista. Siksi haluankin tässä kiittää mentaalivalmentajaamme Minna Marshia, jonka innostuminen asiaamme ylittää jopa minun innostumiseni. Hänen avullaan olen saanut mahdollisuuden tutustua tähän ihmeelliseen aiheeseen. Tosiaankin, me Tapparassa olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä on aloitettu nuorten maalivahtienhenkisen valmennuksen projekti.
Toivottavasti tämä projekti saa ansaitsemansa huomion alan medioissa, ja Petri Tuononen joukkoineen saa levitettyä tätä toimintatapaa laajemmallekin suomalaiseen jääkiekkovalmennukseen.
Kiitän tässä myös John Haleya, jolta olen saanut luvan lainata hänen ajatuksiaan, jotka tosin ovat yhteneväisiä omieni kanssa.
Hannu Majava
The goaliequide